Työviikon päätteeksi perjantaina kaupassa käydessä mieleen nousi ajatus pullan tuoksuisesta kodista. Koriin kertyi pari hiivaa, putkilo kardemummaa ja jauhoja. Muut tykötarpeet kotona jo olikin. Ja niin – fariinisokeri. Sitä lapsuudenkodissa aina laitettiin pullan täytteeksi. Eikä voitakaan muuten säästelty. Illalla pyöräytimme tyttöjen kanssa litran pullataikinan kohoamaan. Kyllä kohosikin ja taikinaa muuten riitti. Neljä pellillistä fariinisokeritäytteisiä pikkupullia ja muutama elttavehnänen lopputuloksena. Ah mikä tuoksu. Lämmin pulla ja lasillinen kylmää maitoa – lapsuus tuli väistämättä mieleen – ja oma mummola.
Lauantaina vein tyttöjen kanssa tuoretta pullaa mummolleni. Ikää hänellä on jo lähemmäs sata, kolmea vuotta vaille. Pullat ilahduttivat häntä kovasti. Itse hän ei enää kykene paistohommiin – näkö on jo lähes olematon. Muisti pelaa, mutta ruumis rapistuu. Taikina kyllä syntyy vielä käskopelolla, kuten mummo asian ilmaisee. Rautarouva, sanoisin.
Sunnuntaina kävin mummon luona pidemmällä visiitillä. Hän asuu omakotitalossa yksin. ”Kotihoidon tytöt”, kuten mummo sanoo, käyvät päivittäin auttamassa. Rupateltiin siinä kahvikupin ääressä yhtä jos toistakin. Sitten mummo kysyi, saako siellä teillä, tarkoitti siis meillä töissä, ”tytöt” tehdä muuta kun jakaa lääkkeet? Tästä virisi pitkä ja antoisa keskustelu.
Mummosta kehkeytyi saman tien kokemusasiantuntija. Hänen päällimmäinen ajatus on se, että ”eihän ne mittään oikein saa ennää tehhä”. Keskustelimme siitä, miten hän pärjäisi paremmin kotona ja mikä hänelle tuo ilon elämään. Ilo syntyy edelleen pienistä arjen asioista. Käskopelolla pystyy tekemään yhtä sun toista ja mielikin pysyy virkeämpänä. Nyt syksyllä omena poikineen on pilkottu ja laitettu kuivuriin kuivumaan. Sitä voi tehdä melkein sokeanakin. Ja hyviä muuten ovat, mummon kuivaamat omenat.
Pärjäämisen osalta mummo totesi, että ”joskus jos ei oo mittään muuta tekemistä, niin voisivat tehhä sitä, mitä pyyvän”. Kotihoidon työntekijät nimittäin. Ja mummohan pyytää, mutta ”tytöt” eivät tee, kun se on kielletty.
Niin. Toimimmeko me näin? Onko meillä vastaavia kieltoja, pohdin. Listattu on ainakin asioita, mikä kuuluu ja mikä ei kotihoidon työhön. Onkohan aika pistää rutiinit uusiksi ja miettiä toimintaa ihan eri perspektiivistä? Tähän pitää pysähtyä. Kysyä kannattaa kokemusasiantuntijalta – heitä tapaamme päivittäin.
Erilaisia perspektiivejä asioiden pohdinnassa muuten kokeilimme Jaanan kanssa viime maanantaina. Metsä näytti ihan erilaiselta, kun sitä katsoo puron solinaa kuunnellen riippukeinusta käsin. En ollut pitkiin aikoihin katsellut taivaalle lapsen tavoin – kannatti muuten. Uusia ajatuksia virisi monta.
Nousuviikon tiistaina ja torstaina jatkamme PARRUssa pohdintaa Jaanan johdolla siitä, miten luova ja innovatiivinen työote muuttaa tulevaisuuttamme?
- Se on muuten meistä kiinni!
