Viime viikkoina olen pohtinut kohtaamisten merkitystä eri tilanteissa. Työyhteisöissämme tapahtuu tuhansia kohtaamisia päivittäin. Vanhuksien ja muiden asiakkaiden, omaisten, työkavereiden ja yhteistyökumppaneidenkin kanssa. Ulla Eloniemi-Sulkava viritti ajatukseni eri taajuudelle käyttäessään käsitettä ihmislähtöisyys. Sanoilla on merkitystä, kuten kohtaamisillakin. Niistä molemmista jää tunnejälki – myönteinen tai kielteinen. Millaisia kohtaamisia haluamme tuoda esiin ihmislähtöisessä työssä? Niitä tietysti, joissa syntyy vanhuksille tai asiakkaille hyvä ja turvallinen tunnelma. Vai onko vielä niitä hetkiä, joissa tunnelmassa on jotain yksinäistä ja pelottavaa? Työssöni saan silloin tällöin pahan makuisi pähkinöitä purtavaksi vaikka kanteluina ja valituksina. Pääsääntöisesti niissä kohtaamisissa on tapahtunut ikäviä asioita asiakkaan tai omaisen näkökulmasta. Uudessa vanhuspalvelutarinassa toivon sydämestäni, että kohtaamiset ovat tunnelmaltaan myönteisiä. Haluan olla kirjoittamassa tarinaa, jossa kosketuksessa ja kohtaamisessa on läsnä hyvyys ja inhimillisyys. Ehdotan vakavasti, että huonolle kohtelulle kohtaamisissa ja kosketuksessa asetetaan nollatoleranssi. Eikö tehdä niin?tiistai 25. syyskuuta 2012
Arvostavia kohtaamisia ja nollatoleranssille huonolle kohtelulle?
Viime viikkoina olen pohtinut kohtaamisten merkitystä eri tilanteissa. Työyhteisöissämme tapahtuu tuhansia kohtaamisia päivittäin. Vanhuksien ja muiden asiakkaiden, omaisten, työkavereiden ja yhteistyökumppaneidenkin kanssa. Ulla Eloniemi-Sulkava viritti ajatukseni eri taajuudelle käyttäessään käsitettä ihmislähtöisyys. Sanoilla on merkitystä, kuten kohtaamisillakin. Niistä molemmista jää tunnejälki – myönteinen tai kielteinen. Millaisia kohtaamisia haluamme tuoda esiin ihmislähtöisessä työssä? Niitä tietysti, joissa syntyy vanhuksille tai asiakkaille hyvä ja turvallinen tunnelma. Vai onko vielä niitä hetkiä, joissa tunnelmassa on jotain yksinäistä ja pelottavaa? Työssöni saan silloin tällöin pahan makuisi pähkinöitä purtavaksi vaikka kanteluina ja valituksina. Pääsääntöisesti niissä kohtaamisissa on tapahtunut ikäviä asioita asiakkaan tai omaisen näkökulmasta. Uudessa vanhuspalvelutarinassa toivon sydämestäni, että kohtaamiset ovat tunnelmaltaan myönteisiä. Haluan olla kirjoittamassa tarinaa, jossa kosketuksessa ja kohtaamisessa on läsnä hyvyys ja inhimillisyys. Ehdotan vakavasti, että huonolle kohtelulle kohtaamisissa ja kosketuksessa asetetaan nollatoleranssi. Eikö tehdä niin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
olen ehdottomasti tuon nollatoleranssin kannalla. voi kun tammikuu tulisi nopeasti, ei malttas millää odottaa :)
VastaaPoistaOlen kanssa nollatoleranssin kannalla.Se ei ole perustelu epäoikeudenmukaisuuteen ja kaltoinkohteluun, että työntekijäkin on vain ihminen!!!Ihmisen toiminnan liikkeellepaneva,ohjaava ja säätelevä toiminta perustuu motiiveihin, asenteihin ja arvoihin.Näin meidät eroittaa eläimestä ;)
VastaaPoistaP.s Tammikuussa laavulle? Eikös se ollut Helmikuussa? :)
Mielestäni ensitapaaminen ja siitä jäävä vaikutelma on hyvin tärkeä. Sitä kautta luodaan hyvähenkinen ja terve asiakassuhde, joka kestää myös ne "huonot hetket". Sillä kaikki ei aina kuitenkaan mene juuri niin, kun kaikki osapuolet toivoisivat. Jos palvelu ja hoito on inhmillistä ja empaattista, on takapakitkin helpompi käsitellä muutenkin, kuin valitusten sekä kanteluiden kautta, niin asiakkailla kuin omaisillakin. :) :) :)
VastaaPoistaTe puhutte NIIN viisaasti. Tavallisilla sanoilla, tavallisia asioita. Niistä se on oikeasti kiinni. On hauska lähteä tähän seikkailuun. Me tapaame vielä kaikki. Tiedän, että joululounaalla. Tiedän, että hautomossa taas keväällä. Ja aavistan vielä muitakin kohtaamisia. Tapaamme Anun kanssa lauantaina. Silloin mietimme tätä nollatoleranssia ja paljon muuta. Käytännön asioita - anna vinkkejä, mitä tehdään. Koko tiimi kanssa.
VastaaPoistaAnu, puhut asiaa!!Olen niin iloinen kun vihdoin puhutaan vanhustyössäkin oikeista asioista. Tottakai hoitotyön ja geriatrinen tietämys on tärkeää, mutta mielestäni meidän ala kaipaa imagon kohotusta ja se alkaa ihan siitä miten ME puhumme työstämme ja miten kohtaamme asukkaat/asiakkaat, omaiset, yhteistyökumppanit...sillä tavalla saamme niitä magneettityöpaikkoja johon on sijaisia saatavilla...ja luomme työhyvinvointiakin...
VastaaPoistaOlen nollatoleranssin kannalla. Toisen ihmisen kunnioittaminen ja arvostaminen on tärkeää. me hoitajat olemme avainasemassa työmme arvostuksen, sekä asiakkaiden kuin työyhteisön hyvinvoinnissa.Odotan, että löydämme uutta suuntaa hautomosta.
VastaaPoistaSitä mietin kuinka meidän tulisi muistaa/miettiä miksi itse olemme lähteneet tälle alalle. Sen kun muistaa niin se ajatus kantaa työssä. Ja sitä kautta pystymme varmasti kohottamaan imagoa ja näyttämään muille miksi tämä työ on parasta. Mielestäni hoitotyötä tehdään sydämellä ja tosissaan.Itse koen hoitotyön olevan kutsumus ammatti ja toivon että se välittyy toisiinkin. Ei työtä voi tehdä asenteella kun ei ollut muutakaan.. Ikävä kyllä tuntuu siihen törmäävän usein tässä työmaailmassa. Siitä ajatuksesta kun päästään eroon!
VastaaPoistaToisten kohtelemisesta ja arvostuksesta ajattelen niin, että miten haluan muiden itseäni kohtelevan ja arvostavan.
Ja niinhän se menee jos kaveri hymyilee minulle minä hymyilen takaisin :)
ja toisiamme tukien jaksamme taivaltaa matkaa hymyssäsuin sekä tartuttaa muihinkin hymyn ihmeellinen voima
VastaaPoista